keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Perinteisiä joulukoristeita

Taas on koti koristeltu joulukuntoon ja kätköistä löytyi joka jouluisia koristeita. Uusiakin perinteitä tuli tänä vuonna keksittyä ja ne pääsevät varmasti esille taas tulevina jouluina:)



Joululaatikosta löytyi keittiön pöydälle nämä viime jouluksi keramiikkakurssilla tekemäni tonttuset. Ei ehkä maailman kauneimmat, mutta omatekemässä on aina jotain ihan omaa tunnelmaa:)


Poikani myi luokkaretkeä varten pikkuveljen toffeeta ja niitä muita juttuja ja sieltä löytyi rasiallinen sydänpipareita, joissa oli reikä valmiina. Siitäpä ajatus sitten lähti ja keittiön lampussa roikkuu pipari jos toinenkin. Niistä tulee ihana tuoksu kotiin! Onpa joku pikku hiiri käynyt yhdestä piparista jo haukkaamassakin ;)


Puuhevonen löytyi syksyllä Ruotsista kirpputorilta ja löytää paikkansa varmasti tämän joulun jälkeenkin olohuoneen pöydältä. Jotenkin vain niin suloinen:)


Polka -karkkikeppejä olen ostanut joka vuosi, ne jotenkin kuuluvat jouluun. Niitä on kiva laittaa joulupakettien mukaan, koristella kotia ja hämmentää kuumaa kaakaota:)

-Rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2016!-

torstai 10. joulukuuta 2015

Vaahtokarkkikaakaota purkissa

Mää RAKASTAN purkkeja! Mulla on keittiössäkin kaikki sipulit ja siemenet erilaisissa purkeissa esillä:)
Tällä kertaa purkeista löytyy ihan kaupan kamaa; kaakaojauhetta ja vaahtokarkkeja tai suklaakohvehteja. Näiden purkkien juju onkin kansi. Se on maalattu liitutaulumaalilla, joten siihen voi halutessaan kirjoittaa purkin sisällön:) Kätevää vai mitä? Etiketit on tulostettu pinterestistä ja kiinnitetty kontaktimuovilla tai ikeasta ostetuilla läpinäkyvillä etikettitarroilla.


Tämä purkki oli ihan tavallinen hillopurkki...


...ja tämä vasemmanpuoleinen ikeasta ostettu tyhjä hillopurkki.




Tämä vasemmanpuoleinen oli myös joku säilykepurkki alkujaan, en enää muista mikä...


-Mitä sinä laittaisit purkkiin?-

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kuka nyt kiviä virkkaa?


 Virkkaaminen on ihanaa! Kaikkialla on toinen toistaan ihanampia ideoita, joita voisi toteuttaa. Tämä malli on jälleen OmaKoppa -kirjasta:)




Lankana valkoinen kalalanka ja kivi ihan omalta pihalta:)



Ei tällä(kään) virkkuutyöllä mitään virkaa ole, mutta sai paikkansa ihan vain koristeena. Voisihan näitä tehdä lisää, kunhan muilta virkkuuksilta ehtii:)


perjantai 4. joulukuuta 2015

Virkattuja sydämiä ja pöllönen

Pikkuvirkkuita joulupakettien lisukkeeksi:) Tosin vihreän sydämen otan itselleni, jotenkin ei voi vain vastustaa mitään noin herkun vihreää!



Pöllön ohje löytyy omasta päästä ja sydämen ohje on täältä:

http://virkaten.blogspot.fi/2013/02/virkatun-sydamen-ohje.html


Ei pöllömpää joulun odotusta kaikille!

torstai 26. marraskuuta 2015

Tuoksupusseja joulusaunaan

Tänä vuonna pieneksi joulumuistamiseksi sujahtaa koivuntuoksuisia pussukoita saunaan. Keräsin ja kuivatin koivunlehtiä kesällä ja saumuroin niille tämmöisiä pussukoita, joita liotellaan löylyvedessä:)




  Jouluisia näistä tekee "jouluiloa" nauha, joka pilkistää joka pussin reunasta:)




Viimeistelin pussukat laittamalla ne muovipusseihin ja niittaamalla etiketit yläreunaan. Jouluinen paperi on kopioitu Taika -lehden sivuilta.



-Miltä teidän saunassa tuoksuu jouluna?-

torstai 12. marraskuuta 2015

Joulun odotusta


Joulun odotus on alkanut! Olen lähes joka syksy ajatellut, että tänä vuonna en hössötä enkä osta paljoa lahjoja. Silti joka vuosi, niinkuin nytkin, kurja pimeä syksy ajaa hössöttämään ja koristelemaan kotia jo marraskuun puolella. Minä nyt vaan olen jouluihminen:) Kovasti on jo suunnitelmia lahjoista, joita pyrin joka vuosi edes osittain tekemään itse...

Mukavaa ja valoisaa joulun odotusta!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Avainnauhoja

Uusia avainnauhoja ja uusia kokeiluja...

Mitäs tykkäät?

 Tehtailin pelkkiä mustia "karkkeja" tähän yhteen avainnauhaan. Lakuja, salmiakkia ja aakkosia:)

 Sitten pari perinteistä enkunlakujuttua, toinen tosin pastellinsävyillä ja vaahtiksilla.


Ja ihan kokeeksi koitin väsätä pillereitä:) Ja ihan kivaltahan tuo näyttää, sopisi varmaan jollekin farmaseutille hyvin;)



-Hei mutsi, mä en oo syönyt mun lääkkeitä..."

torstai 8. lokakuuta 2015

Lakuherkkuja pitkästä aikaa!

Näitä lakuja innostuin pitkästä aikaa tekemään ja onhan ne herkkuja:) Avainnauhoja tuli tällä kertaa tehtailtua:) Kuvat puhukoon jälleen puolestaan.
 
 
 
 
Pastellisävyt ovat edelleen omia suosikkejani, mutta tein myös kirkkaita "oikeamman" näköisiä enkun lakuja sekaan.
 
 
Laatikko on viime kesänä mansikkakojulta saatu vanerilaatikko, jonka maalasin liitutaulumaalilla. Leimat on tehty akryylimaalilla käyttäen apuna sabluunaa. Näihin laatikoihin olen todella ihastunut ja niitä onkin vähän siellä sun täällä kodissamme.
 
 


lauantai 5. syyskuuta 2015

Mustoffee eli banoffee mustikoista



Pohja:
200g Digestive -keksejä
75 g voita 

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa (keitetty noin 3 h jo edellisenä päivänä)
2 dl mustikoita
2.5 dl Flora vispiä
1 rkl vaniljasokeria


Pinnalle:
Mustikoita

Ohje:
Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja kovettumaan jääkaappiin. Vatkaa sillä aikaa kerma ja mausta vaahto sokerilla. Levitä pohjan päälle kondensoidusta maidosta keitetty kinuski. Ripottele päälle mustikoita. Levitä kermavaahto marjojen päälle ja ripottele pinnalle lisää mustikoita.


Tämä piirakka on niin makeaa, että on hyvää varmaan myös puna- tai mustaherukoista, ehkäpä jopa puolukoista. 

Kondensoidun maidon keittäminen:
Irroita purkista etiketti ja laita koko säilykepurkki avaamatta kattilaan kiehumaan noin 2,5-3 tunniksi. Tätä voi säilyttää ihan samalla tavalla kuin keittämätöntäkin, joten samalla keittämällä voi keittää useammankin purkin valmiiksi.


maanantai 31. elokuuta 2015

Lakki isoäidinneliöistä

Että semmoinen kokeilu:) Oon ihastunut Omakoppa neliö -kirjaan ja sieltä onkin pari kolttua kesken. Ajattelin välipalatyönä kokeilla lakkia samaisesta kirjasta, tulisi edes yksi homma valmiiksi:)
No lopputulos ei ihan vastannut kuvan lakkia...vaikka v-e-n-y-t-i-n kovasti lierikappaleita niinkuin käskettiin. Tätä omaa lakkia en tärkännyt olenkaan, siinähän se päässä muotoutuu. Kuvat puhukoon puolestani;)


Lippaan tein lisukkeita, että saisin vähän lippisfiilistä. Lieriä kun en yrityksestä huolimatta tähän saanut:)








Että semmoinen lakki se.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Mitä kaikkea voi tehdä trukkilavoista...

Kun iskee inspiraatio, on pakko alkaa toteuttaa jotain uutta! Idea trukkilavasta tehtyyn mukitelineeseen löytyi Pinterestistä, siellä kun on läjäpäin ideoita mitä kaikkea niistä voi tehdä. Alkuperäinen toteutus oli maalaamaton, mutta minä halusin ehdottomasti omastani valkoisen. Tälläinen tuli minun mukitelineestäni!


Trukkilava on sitä pienempää mallia eli 60cm x 80cm. Poistin "jalakset" ihan vaan vasaralla ja maalasin valkoisella maalilla. En tarkoituksella hionut tätä ollenkaan, koska halusin, että pinta jää rosoiseksi.


"COFFEE" -tekstin tein sabloneilla. Tulostin neljä kirjainta ja liimasin paperille kontaktimuovin. Sitten vain mattoveitsellä leikkaamaan sisustat kirjaimista pois. Tuputtelin tekstin askarteluun tarkoitetulla akryylimaalilla ja värinä on tumman ruskea.


Paikallisesta Säästökuopasta ostin rautakoukkuja 12 kpl, jotka ruuvailin kiinni telineeseen. Yhdeksän koukkuakin olisi riittänyt, koska kokonaisuus oli vähän liian täysi, jos alariviinkin olisi laittanut mukeja. Niinpä jätin alarivin mukeitta, ehkä niihin voi laittaa jotain muuta roikkumaan...?



Siinäpä se, koko rouheudessaan:)




-Sopivan ruma on juuri täydellinen-

perjantai 14. elokuuta 2015

Peltipurkkien uusi elämä

Onpa huomattu tässä mökissä, että kun jostain innostuu, niin se näkyy joka paikassa! Innostuin jossain välissä kevättä tuunailemaan säilyketölkeistä kankaalla päällystämällä purkkeja ja purnukoita erilaisiin käyttötarkoituksiin.

"Verannalle" ilmestyi sisustuksen värimaailmaan sopiva kukkapurkki suolakurkkupurkista ja samaa sarjaa kaukosäädinpurkki persikkapurkista.


Näitä kaukosäädinpurkkeja ilmaantuikin sitten joka huoneeseen, jossa on telkkari. Olohuoneeseen, makkariin, "verannalle" ja saunarakennukseen...Juu, tiedän, ihan liian monta telkkaria;)



Tyttären huone sai uuden mustavalkoisen sisustuksen ja äiti sai tilauksen sävyihin sopivista kynäpurkeista:)




Mun oma ompeluhuone valmistui vaatehuoneeseen ihan vasta ja sisustus on vielä kesken. Saksipurkki on kuiten jo valmiina, kun ompsun värimaailma on vihreä. Neulatyyny on valmistunut aiemmin ananaspurkkiin ja on nyt sitten väärän värinen...Pitänee tehdä seuraavaksi vihreä:)



Vessassa nämä purkit ovat ihan korvaamattomia. Näissä voi säilyttää sukkanipsuja (niillä laitetaan sukat yhteen pesukoneeseen, niin pysyy parit tallessa:), kampoja, harjoja, rasvoja, purkkeja, puteleita, tuubeja...





Keittiössä purkkisäilytyksestä löytyy kapustoja, saksia, suteja, kihveleitä ja kahveleita. Tässä kuvassa olevassa purkissa säilytetään porevitamiineja:)


Alkuperäinen idea purkkituunailuun löytyi Purkkiaitasta:
http://purkkienlumoissa.blogspot.fi/


torstai 16. heinäkuuta 2015

Ihan paras turkinpippurikakku!

Kesälomalla on kivasti aikaa puuhailla sellaista, mihin ei normiarjessa ole aikaa. Niinpä olenkin viime aikoina  leiponut innokkaammin kuin yleensä. Löysin ohjeen, josta tuli heti ensimaistamalla minun ehdoton suosikki! Turkinpippureista tykkäsin itse tehdyssä jäätelössä ja nyt niitä on laitettu hyytelökakkuun. Ihan nam!


Turkinpippurikakku

Pohja:
150 g Digestivekeksejä
80 g voita

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte:

2 dl vispikermaa
1 dl tomusokeria
200g rahkaa
5 liivatelehteä (sulatetaan 0,5 dl kiehuvaa vettä)
100g turkinpippurirouhetta

Vatkaa kerma ja sekoita siihen muut ainekset. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele lakritsi- tai salmiakkikastikkeella ja turkinpippurirouheella:)



maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesävirkkailuja





Liekö tuo kylmä kesä vaikuttanut siihen, että on tullut istuskeltua sisällä ja virkkailtua kaikkea pientä isomman virkkuuprojektin välillä...?  Pikkumansikoita on niin mukava virkkailla jämälangoista! Ohje löytyy täältä: http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=s23&d_id=59

Ihana sydänkuppi löytyi eurolla kirpputorilta:)


Näitä pussukoitahan on tällä emännällä ihan joka lähtöön; on kankaisia, karkkipaperisia ja virkattuja. Tästä pussukasta tuli "lääkepussukka" laukkuun, jossa kulkee buranat ja samariinit mukavasti mukana. Lankana on Kärkkäisen alekorista löytynyt Dropsin Muskat. Mukava, kiiltävä lanka virkkaamiseen.



"Äiti, tekisitkö nokkiksia?"

Meidän pienimmäisen ehdoton suosikki herkkuosastolta on ehdottomasti mokkaruudut. Meillä sanotaan niitä "nokkaruuduiksi" eli "nokkiksiksi".

Ohje on Hellapoliisin herkkuleivonnaiset -kirjasta ja alkuperäinen ohje on gluteeniton. Teen välillä ohjeen vehnäjauhoihin, riippuen ketä meillä on milloinkin syömässä ja molemmista versioista tulee aivan mainioita!



Ohje löytyy tästä:



torstai 2. heinäkuuta 2015

Saisiko olla jäätelöä?

Mikäpä se kesällä (tai ihan milloin vaan) on parempi herkku kuin kermaisen pehmeä jäätelö! Omatekemä jäätelö on usein rakeista eikä niin tasaista kuin kaupan ja siksipä olinkin ensin vähän epäileväinen tämän ohjeen kanssa. Paljon tätä kyllä oli kehuttu, joten kokeilin ja todella kannatti:)

Löysin ohjeen täältä:

http://www.suortuva.blogspot.fi/2015/06/kaikki-herkkusuut-huomio.html

mutta laitan sen tähänkin itselleni muistiin. Tätä nimittäin teen aivan varmasti lisää. Makujahan on niin paljon kuin mielikuvitusta riittää; mariannekarkkeja, keksejä, suklaata, polly-karkkeja, marjoja, vaahtokarkkeja,...Tähän ensimmäiseen kokeiluun käytin turkinpippurirouhetta, nam!


Kotijäätelö

2prk Flora Vispiä
1tölkki kondensoitua maitoa
0.5dl glukoosisiirappia

- Laita kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa vaahdoksi esim. sähkövatkaimella tai taikinakoneessa vispilällä. 
- Varaa kannellinen astia joka kestää pakastusta. Vetoisuus noin 2litraa. 
- Kaada vaahto kannelliseen kulhoon ja sekoita joukkoon haluamasi makuaineet, suklaata, keksinmurusia jne... vain mielikuvitus on rajana. 
- Laita jäätelö pakasteeseen vähintäänkin neljäksi tunniksi, mielellään yön yli. 

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Nokkosbuumi jatkuu...

Nyt kun pääsin nokkosten makuun, niin ei parane jättää yhteen kokeiluun. Hanskat käteen ja uudelleen nokkospuskaan, joita pihan perällä riittää. Netistä löytyi varsin simppeli ohje nokkoslättyihin ja paistaminen onnistui samaan tyyliin kuin ihan tavallistenkin lättyjen! 



Ohje on täältä: http://www.myllynparas.fi/suomi/reseptit/jalkiruoat_ja_valipalat/letut_ja_pannarit/nokkosletut/

2munaa
5dlmaitoa tai laktoositonta maitojuomaa
dlMyllyn Paras Karkea Vehnäjauhoja
tai Erikoisvehnäjauhoja
tai Sämpyläjauhoseosta
1rklöljyä
1tlsuolaa
lnuoria silputtuja nokkosenlehtiä (n. 1,5 dl ryöpättynä)
Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Vatkaa joukkoon muut aineet. Anna taikinan turvota vähintään ½ tuntia. Paista letuiksi.


Nämä lätyt maistuivat meillä kaikille; minä söin itsetehdyn mustaherukkasoseen kanssa ja muut tavallisella makealla lettuhillolla!


Tulipa taas syötyä "vahingossa" terveellistä:)